tiistai 9. lokakuuta 2012

I'm a fucking unicorn

Viime aikoina olen potenut armotonta vitutusta, pimahtanut kaikesta mahdollisesta, ollut ahdistunut, vollottanut silmät päästäni, tuntenut itseni maailman epäonnistuneimmaksi ja rumimmaksi ihmiseksi.

Kävin joku aika sitten myös psykologilla juttelemassa tästä ja tuntuu siltä, ettei siitä ollut paljoakaan apua. Varmasti ainoa asia, johon siellä käynnin jälkeen havahduin uudestaan oli, että täytyy oppia sanomaan EI ja koittaa olla välittämättä siitä mitä muut suustaan päästävät ilmoille.  Psykolla käynti tuntui siis aika turhalta.


Itsetuntoni on ollut pitkään nollassa ja sen takia ei myöskään ole hetkeen tullut kunnon postausta. Olo alkaa kuitenkin pikkuhiljaa helpottaa, kiitos avomiehen ja gerbiilipoikien , jotka jaksaa piristää. Koitan tänään kuitenkin  illalla saada rustattua ihan kunnollisen ja omalla naamarilla varustetun postauksen jos vain ehdin. Tiedossa saattaa olla koko päivän kuluttavia menoja. Välillä tuntuu, että päivät ovat liian lyhyitä siihen, että saisi kaiken tehtyä.

kuvat weheartit.com


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti