perjantai 7. joulukuuta 2012

Joulutonttuilua

Pääsin viimeinkin tänään kunnolla joulutonttuilussani vauhtiin. Kortit on kirjoitettu ja ensimmäiset lahjatkin pistetty pakettiin. On ihan parasta kun saa rapistella lahjapapereiden kanssa X_X ! Tämä joulu tulee olemaan erilainen kuin kaikki jouluni tähän asti. Tähän asti olen viettänyt jouluni kotona. Porukat ovat hoitaneet joulukortit ja mun on vain tarvinnu kirjoittaa sinne nimeni. Tänä vuonna lähetin kuitenkin ihan omat kortit avokin kanssa..ja se jos mikä tuntui hassulta.

En parina viimevuotena panostanut pienen, entisen, yksiö-koppini koristeluun jouluksi, sillä eihän siellä ketään silloin ollut kun olin aina porukoillani. Tänä vuonna täällä kuitenkin on väkeä ja oon tonttuillut jouluverhot paikoilleen, kyntteliköt ikkunoihin jne. Tottakai vaikka tänä vuonna vietänkin joulun suur-Jurvassa omassa uudessa kodissani avokin kanssa niin pitäähän silti käydä katsomassa niitä omia vanhuksiaan sielä kotona-kotona :3


Lumi ja pakkanen vain vahvistavat joulufiilistäni



olohuoneen joulusiili :3



Toi Hello Kitty-lahjapaperi on ihan parasta :DD harmi että sitä myytiin vain kahden metrin rullissa.. Ikean lapas-joulupaperi oli myös aika söpöä :3


Jouluperinteisiin kuuluu Joulupukki ja noitarumpu leffan katsominen miljoonaan kertaan ja olinkin onnesta soikeana kun kasettejen joukosta löytyi tämä!! X_X Kuinka mahtavaa on tämä? NO IHAN SUPER MAHTAVAA! Nostalgia huipussaan. Ja se myös toimii aivan täydellisesti.  Perinteisiin kuuluu myös Raskasta joulua- levyn puhki kuunteleminen.





Joko muut on alottanu jouloutonttuilun? :3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti