perjantai 23. elokuuta 2013

Almost easy



Tämä gifi kuvastaa tämän hetkistä oloani aika täydellisesti. Tuntuu oudolta, että muilla on jo alkanut koulut ja työt ja ihan perus arki. Itse kun vielä joudun kuukauden odotella oman kouluni alkua ja olen siis vielä lomalla. On alkanut ajantaju kadota, enkä pysy edes perässä monesko päivä on ja mitä kuuta eletään

Olen myös huomannut erään muutoksen itsessäni tässä kesän aikana. Ennen kuin aloin seurustella avokkini kanssa, en ollut kovinkaan kiinnostunut pelaamisesta. Omistin jo silloin kyllä vanhemman xboxin mutta pelasin erittäin erittäin harvoin. Avokkini taas pelaa paljon ja koittikin saada minutkin kiinnostumaan, mutta heikoin tuloksin.

Nyt kun olen viettänyt paljon aikaa yksin avokin ollessa armeijassa olenkin kiinnostunut pelaamisesta enemmän ja yhä useammin löydän itseni sohvalta hakkaamassa jotain peliä xboxilla..myös vielä kolmelta yöllä ja tämän kesän aikana olen myös ostanut pelejä enemmäin kuin ikinä. Olen myös alkanut löytää itseni useammin kauppojen peliosastoilta, vaikka ennen en siellä viihtynytkään ja vannoin etten koskaan rupeaisi pelaajaksi. Näin siinä kuitenkin kävi, että nykyään viihdyn paremmin kuin hyvin pelien äärellä, eikä haittaa yhtään. Yllättävä muutos kuitenkin hämmentää välillä.


Tim Burton + Pokémonit = huippu yhdistelmä. Odottelen tällä hetkellä kovastikin Tim Burton aiheista postia ja vahdin postiluukkua kuin pieni eläin. Kunhan posti vain saapuisi perille pääsisin myös esittelemään uuden aarteeni teillekin.  Oon jo alkanut odottaa halloweenia, että pääsisi järjestämään jotkut halloween kekkerit ja olen jo myös fiilistellyt nightmare before christmas soundtrackia. Nyt rupean kuitenkin viikonlopun viettoon ja toivottavasti pääsen alkuviikosta postailemaan teille Burton aiheisesti.

lauantai 17. elokuuta 2013

The Way I Wanna Go

Suunnittelin tämän postauksen tekoa jo viikko sitten, mutta jäipä kuitenkin tekemättä. Nyt kuitenkin tiedossa ihan pientä tukkapäivitystä ja korvien lävistämistä!


Unohdin kokonaan alkukesästä hehkuttaa teille, että uskaltauduin lävistyttämään toisen korvani! Tykkään kun korvissa on useampi koru ja alunperin molemmissa korvissani on ollutkin kahdet korvikset. Nyt vain vasemmassa korvassa roikkuu kahdet korvikset ja oikeassa korvassa yksi. Tosin oikeasta korvasta löytyy nyt myös rustokoru. Ja tuo rustokoru on aivan ihana! X__X  Tarkoituksena olisi ottaa tuon korun viereen vielä toinen ja myös vasempaan korvaan yksi. Katsotaan kuinka käy.

Päätöksen korun ottamisesta tein aika nopeasti ja se myös otettiinkin nopeasti. Olin kyllä jo jonkin aikaa haaveillut rustokorusta, mutten ajatellut uskaltavani ottaa sitä vielä pitkiin aikoihin. Jännitin aivan tajuttomasti tämän korun ottamista ja olo oli hyvin hysteerinen. Tottakai sitten vielä varoiteltiin, että monet säikähtävät rustostosta kuuluvaa kovaa rusahdusta kun neula työnnetään siitä läpi. Toisilla tämä rusahdus kuuluu kovempaa ja toisilla hiljempaa. Itse en muista kuulleeni mitään rusahdusta. Korun ottaminen sattui ja sen paranemisessa menee jonkun aikaa. Ainakin minulla, sillä koru saa jatkuvasti osumaa jostain, kuten vaikka nukkuessa tyynystä tai sitten hiukset on jotenkin ninjailleet itsensä kiinni koruun.


Tein myös pienen pienen hiuspäivityksen. Alkoi taas vaihteeksi kyllästyttää kun pää näyttää aina aivan samalta. Sitten tuli ahaa elämys, että mulla pitäisi olla jossain jemmassa iso kasa rastoja ja joukosta pitäisi löytyä myös violetteja rastoja. Vieläpä juuri samaa sävyä kuin hiukseni ja tästä syystä niitä ei kuvassa välttämättä oikein erotakaan tuolta oman tukan joukosta. Letittelin muutaman rastan molemmille puolille päätä ja piristäähän se huomattavasti. Jopa ihan perus ponnarista tuli paljon muhkeampi kuin ilman rastoja. Tykkään! Myös vaalean liilat ja mustat rastat voisivat olla kivoja tuolla joukossa.

Tälläkin hetkellä on pieni lävistyskuume ja tatuointikuume! Olen ottanut pari uutta tatuointia, joita en ole täällä esitellyt, sillä ne tarvitsevat korjausta. Myös pariin uuteen tatuointiin on jo jonkun aikaa muhinut idea takaraivossa. :3

Hyvää viikonloppua kaikille!

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Ei ollu tämäkään hyvä..

Olen tullut maininneeksi siitä, että olen viime viikkoina kärsinyt unettomuudesta. Muutamana viikkona nukkuminen on ollut ongelma. Tai oikeastaan ongelmana on nukahtaminen. Ei vaan nukuta, eikä mikään tunnu auttavan. Väsy kyllä olisi..


Voin pyöriä sängyssä vaikka aamu kuuteen asti nukahtamatta. Ei auta vaikka olisin rauhassa, hämärässä, lukisin jne. Uni tulee vasta aamulla kuuden - seitsemän aikaan ja sitten taas nukunkin pitkään, yleensä yhteen asti, jolloin päivä on pilalla, kuten myös seuraavan yön unet. On erittäin turhauttavaa kun ei pysty nukkumaan. Alkaa tulla vihaiseksi ja pahimmillaan voi jopa parisuhde alkaa kärsiä siitä kun toinen on koko ajan väsynyt ja sen takia vihainen. Tältä on onneksi vielä vältytty.

Viime yönä nukahdin kuitenkin ihan järkevään aikaan ja vieläpä helposti...mutta eipä ollut hyvä sekään..


Uni, jonka yöllä näin oli erittäin erittäin hirveä. En aio kertoa, mitä unessa tapahtui, mutta se liittyi vahvasti avokkiini ja se oli jotain aivan hirveää. Uni oli erittäin ahdistava ja todentuntuinen. Tuntui siltä, että unen tapahtumat ovat tapahtuneet oikeasti, vaikka tiedänkin ettei se ole edes mahdollista. Unessa ollut ahdistus kesti koko päivän. Koko päivän oloni oli kamala ja ahdisti.

Tämä ei kuitenkaan ollut ensimmäinen kerta kun jokin uneni jää ahdistamaan koko päiväksi. Olen ennenkin nähnyt pahoja unia, joista jää paha olo ja ahsitus ja tuo olo kestää koko päivän. Seuraavana iltana ei haluaisi mennä nukkumaan, sillä pelkään näkeväni uudestaan pahoja unia. On inhottavaa kun eläytyy omiin pahoihin uniinsa näin vahvasti.  Käykö muille näin?

torstai 8. elokuuta 2013

Rentoa päivää, löytöjä ja simosti nostalgiaa

Huomaan, että nyt kun kukaan ei ole ollut hillitsemässä minua niin viimeaikoina on tullut hankittua ihan simosti enemmän materiaa kuin yleensä. Kuten nyt vaikka ne korunosat, Lenore-sarjis, levyjä jne. Tälläkin hetkellä olisi pari juttua, jotka polttelee kovasti :3  No, pysyypähän laps onnellisena kun on välillä jotain uutta kivaa hypisteltävää täällä tylsien pitkien päivien ilona.


Eilinen päivä piti viettää jälleen vain rentona kotipäivänä maalaillen, leffoja katsellen ja pelaten. Päätin kuitenkin tehdä pikavisiitin Kurikan puolella Seppälässä. Tarkoituksena saada päivä kulumaan hiukan nopeammin ja mennä hakemaan uusia kivoja sukkahousuja, ne kun tuntuu olevan kertakäyttö tavaraa, mikä on todella raivostuttavaa. Noh.. sukkahousut jäi sinne, koska löysin jotain ihan simosti parempaa!


Tätä toppia myytiin Seppälässä loppu keväällä/alku kesästä, mutten silloin heti malttanut sitä ostaa. Viimein kun vielä kesän alulla raahasin itseni paikalle uudestaan aikeinani kotiuttaa kyseinen toppi, niitä ei enää ollutkaan. Kun yritin kuvailla toppia myyjille, ei heillä ollut hajuakaan millaisesta topista oli kyse, eikä sitä tuntunut löytyvän mistään muualtakaan joten luovuin koko topista.

 Eilen kuitenkin kierrellessäni pitkin ja poikin vaaterekkejä ja hyllyjä huomasin sivusilmässä tutun näköisen printin. Yksi ainut toppi nökötti hieman piiloisessa paikassa ja odotti noutajaansa. Ja vielä oikean kokoisena! Kassan kautta kotiin onnesta soikeana. Sinne jäi sukkahousut, mutta olin ja olen edelleen aivan simoriemuissani tästä löydöstä.


Mielitekisi vain hypistellä uutta ihanaa vaatekappaletta, mutta maltoin kuitenkin irrottaa otteeni siitä hetkeksi ja tarttua xboxin ohjaimeen. Tätä on hehkutettu ennenkin, mutta Alice madness returns on vaan jotain niin hienoa. Koko pelin maailma on mykistävän upea. Suosittelen edelleen.

Palatakseni hankintoihin. Viimeaikoina on tylsyyksissä tullut tutkittua Huuto.net:in tarjontaa aika ahkerasti. Kuinka ollakaan sieltähän löytyisi vaikka ja mitä sellaista, mitkä tekisi mieli huutaa parempaan kotiin. Yhden huippu löydön jo kotiutinkin:


Nyt voi uskottavuus pisteet ropista, mutta mulle tää on aika löytö! Myyjällä ei ollut toimivaa vhs-laitetta, joten hän ei tiennyt toimisivatko nämä vai onko ne jo roskis tavaraa. Toivoin parasta ja ostin pois. Paketin saapuessa olin jälleen aivan intopallona ja toisaalta taas jännäsin ihan simosti, että toimivatko nämä edes, vanhimmat kasetin takakannessa oli vuosilukuna -89. Vanhoja ja varmasti paljon katsottuja. En maksanut näistä paljon mitään, mutta kyllä silti olisi harmittanut kovasti jos videot ei toimikaan. Riemukseni kaikki neljä kasetti toimivat täydellisesti! 

 Romahtiko uskottavuus pisteet aivan täysin vai löytyykö lukijoista muitakin, jotka pitävät tämmöisistä, jo hieman nostalgisista ja muutenkin söpöistä jutuista? :D

maanantai 5. elokuuta 2013

The Raven that Refused to Sing

Huomaa, että mulla on tavallista enemmän ylimääräistä aikaa kun postauksia on ilmestynyt  useammin kuin yleensä. Pää tursuaa tälläkin hetkellä postaus ideoita, joita tulen tänne teille kirjoittelemaan ja kuvailemaan, mutta jos jollakin teistä on jokin postaustoive niin kertokaa! Otan toiveita ja ideoita vastaan hyvin mielelläni :)

 Tässä kuitenkin taas vähän erään sadepäivän iloksi maalailtua kuvaa. Viimeksi aiheena peura, tällä kertaa korppi. Kuva on maalattu normi valokuva kehykseen.


Kehyksen lasiin maalasin korpin akryylejä käyttäen. Korpissa on sinistä, vihreää ja mustaa.


Taustan maalasin erikseen paperille. Tummaa yötaivasta ja kuu. Itse tykkään ainakin kovasti. Olen tainnut ennenkin esitellä teille tällä tyylillä tehtyjä maalauksia. Työt on yllättävän nopeita tehdä ja ne ovat melko yksinkertaisia, mutta silti näyttäviä.


Heei ja vielä on aikaa osallistua upean  Bones And Lilies - blogin giveaway:hin!

 http://bonesandlilies.blogspot.fi/2013/08/500-readers-giveaway.html 


sunnuntai 4. elokuuta 2013

Käytävän valtias, Sissi

Käytävä on Sissin valtakunta.




Viime viikkoa kuvina

VAROITUS!: postaus sisältää kännykkälaatuisia kuvia ja vähän tekstiä

Loppu viikolle mahtui yllättävän paljon tapahtumaa, vaikka aika tuntuu vain matelevan kun vietän päivät yksikseni. Välillä yksinäisyys ja tekemisen puute meinaa jopa ahdistaa ja päivät tuntuvat aivan tajuttoman pitkiltä, varsinkin kun nukkuminenkin tuottaa vaikeuksia.


Tämän näköisenä kävin kuitenkin pyörähtämässä Teuvan Rock-torilla. Samaan aikaan alkoi sauna-ajot, joten väkeä riitti joka puolella. Itse rock-tori oli aika piristävä tapahtuma tylsän viikon päätteeksi juuri ennen kuin sain taas ukkoni lomille.


Posti setäkin sai kiikutettua cdon:nin jälkilähetyksenä tulleen paketin.Kauan aikaa olen harkinnut Lenore-sarjisten ostoa, mutta näitä ihanuuksia kun ei ole mistään kirjakaupoista löytynyt niin ostaminenkin on lykkääntynyt. Viimepostauksessa mainitsin tilaamastani levystä ja tämä tuli samassa tilauksessa. Nemin jälkeen varmaan yksi suosikki sarjakuvistani. Suosittelen kaikille niille, jotka sattuvat pitämään söpöistä, kuolleista, pienistä tytöistä ja hänen ystävistään.


Palataan vielä teuvan rock-torille. Paikalla esiintyi lähinnä autotalli-bändejä, ei mitään suuria, tunnettuja nimiä. Itse menin katsomaan Hiivaränniä :D


Hiivaränni itse teossa. Meno oli mahtava, ainakin lavalla ja biisitkin täydellisiä aurinkoiseen kesä iltaan.



Viikolla on myös yllätytty siitä kuinka paljon vettä voi sataa lyhyessä ajassa. Seinäjoen cittarin parkkipaikka tulvi niin, että syvimmillään vettä oli hieman yli nilkkojen.


On myös ihasteltu autovanhusta, joka odottaa kuntoon laittamista.


On myös syöty ensimmäiset kirsikat tälle kesää. Tämä lajike on nimeltään suklaakirsikka. Maku ei hirmuisesti eroa tavallisesta kirsikasta, mutta väritys on melkein musta! Jännää 8)