tiistai 31. joulukuuta 2013

Uusi vuosi, uudet kujeet

Vuosi vaihtuu aivan kohta, joten nyt on hyvä hetki katsoa mitä kaikkea mennyt vuosi piti sisällään. Paljon ehti tapahtua, joten nyt tiedossa paljon kuvia ja tapahtumaa.



-Alkuvuodesta innostuin korujen väkertelystä.



-Alkuvuodesta pääsin myös toteuttamaan yhden haaveni ja pääsin näkemään Stonen livenä seinäjoen Rytmikorjaamolla. Meno oli aivan mahtava, mutta seuraavan aamun olo ei niinkään. 



-Keväällä valmistuin kuva-artesaaniksi



-Olen aina ollut kova Tim Burton fani, mutta kuluneena vuonna aloin pitää yhä enemmän ja enemmän Burtonin tuotannosta ja muustakin Burtoniin liittyvästä. Ja tästä tullaan vielä hyvin pian kuulemaan lisää, sillä posti toi juuri jotain todella kivaa ja Burton aiheista :3



-Kesällä uskaltauduin lävistettäväksi. Vaikka lävistys tulikin korvaan ja korvissani oli jo ennestään 3 reikää oli se silti aika iso juttu itselleni. Ja onhan rustolävistys ihan eri kuin perus korviksen reiät.

-Kesällä myös muutimme pois Jurvasta, johan se oli nähtykin.



- Syksyllä innostuin taas pitkästä aikaa kunnolla maalaamaan ja sitä tulikin tehtyä niin paljon, että maalauspohjatkin loppui kesken. 

-Syksyllä pyörähdettiin myös Tukholmassa
-Loppu syksytä aloitin ilmajoella erikoismaalarin opinnot

- Joulukuun alussa innostuin kovasti postcrossingista ja aloitinkin sen.  7 lähettämääni korttia on jo saapunut kohteeseensa, 3 on vielä matkalla ja 5 korttia olen saanut. 

-Kesällä minusta tuli inttileski, mikä oli todella suuri ja outo muutos elämään. Jouluna inttileskeys kuitenkin oli jo ohi.
-Joulukuun alussa sain myös selityksen pitkään jatkuneella hirveälle ololleni. Diagnoosina keskivaikea masennus. Tämän diagnoosin sulatteluun meni hetki, sillä se ei käynyt itselläni mielessäkään, että näin voisi olla.

Toivottavasti en unohtanut listasta mitään kovin tärkeää. Paljon isoja ja pieniä asioita ehti tapahtua. Kuten vuosi sitten ennen vuoden vaihtumista, muistelin jälleen tänne blogiini tekemääni Before I Die - postausta. Viime vuonna listalta toteutui kaksi asiaa, ensimmäinen tatuointini ja matka Amsterdamiin. Kerkesin jo harmitella, että tänä vuonna listalta ei toteutunut mitään, kunnes huomasin, että:





Maailman suloisin Sissi pupumme muutti meille viime maaliskuussa :3

Tästä tulikin yllättävän pitkä postaus. Nyt alan kuitenkin valmistautua uuden vuoden viettoon ja uuteen vuoteen, mitä ikinä se tuokaan tullessaan.



Never ending story toivottaa lukijoilleen aivan mahtavaa uutta vuotta!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti