maanantai 3. helmikuuta 2014

Nice planet, we'll take it!

Nyt kun on ollut pitkään saikulla ei viikonloput tunnu enää miltään. Yleensä ne on aika tylsiä. Nyt on kuitenkin ihan mahti viikonloppu takana! Juhlittiin nimittäin kaverin synttäreitä ja oli ihanaa päästä pois kotoa, nähdä vanhoja kavereita ja tavata uusia ihmisiä. Ei ylimääräistä draamaa.


Tämän näköisenä lähdettiin pippaloihin. Odotin niitä kekkereitä suurella innolla ja innolla odotan myös tulevaa viikonloppua, sillä silloin on jälleen synttärit luvassa! Tällä kertaa oman veljeni synttärit joita juhlitaan meillä. Halloweenin jälkeen ei ole tullut paljoa juhlittua, joten nyt juhlitaan senkin edestä. Ihanaa! Kohta on edessä myös vuosipäivä ja omatkin synttärit, joten pippaloita on tiedossa! Ompahan edes jotakin mitä odottaa.


Tästä kuvasta huomaa kuinka paljon eri violetin sävyjä päässäni on kun väri alkaa vähän haalistua. Kampaajani sanoi hiuksiani unitukaksi, ihan unen värisiksi. Söpö ajatus :3 Itselleni se on ponitukka :D


Sunnuntaina koomasin paljon Leo and Satan animaatio pätkiä youtubesta, mutta sen lisäksi viihdytimme itseämme vähän erilaisella Burton leffalla, Mars Attacks! Ihan loistava leffa ja joukossa oli muutama yllättäväkin näyttelijä, kuten esim.  Jack Black ja Sarah Jessica Parker. Ufoleffojen katsominen on omalta osaltani rajoittuu aikalailla vain x-filesin tuijottamiseen, mutta tämän leffan jaksaisin katsoa uudestaan vaikka heti! Ehkä siksi ettei tämä ole kovin perinteinen, saati tylsä ufoleffa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti