lauantai 14. helmikuuta 2015

Ällösöpöä ystävänpäivää!

Ystävänpäivää on enää vain tunti jäljellä, joten ehdin niukin naukin toivottamaan lukijoille hyvää ystävänpäivää!

Tarkoitus oli tehdä tämä postaus aikaisemmin päivällä, mutta päivän suunnitelmat meni uusiksi kun liukastuin ja löin vasemman kyynerpääni jäähän niin lujaa, että olin jo varma, että se on murtunut. Sattui aivan tajuttomasti. Ystävänpäivä ei vain taida olla mua varten. Nimittäin viisi vuotta sitten ystävänpäivänä liukastuin ja mursin tuon saman kyynerpään. Ilta meni päivystyksessä istuessa, mutta tällä kertaa selvittiin vähemmällä, eikä minkäänlaista murtumaa löytynyt. Sairaslomaa kyllä sen sijaan on ja kipeää tekee edelleen.

Olkaa siis varovaisia kun pihalla on liukasta! Täällä on todella liukasta joka puolella ja jään päälle oli vielä satanut pieni kerros lunta. Ja samoin oli silloin viisi vuotta sitten kun kävi pahemmin.


Ei, en kurista Sissiä vaikka se siltä näyttääkin


Se ei myöskään kuristu uuteen hienoon pantaansa, jota se ei pitänyt sen pidempään kuin mitä näiden kuvien nappaaminen kesti.


Ystävänpäivää ei täällä sen kummemmin vietetty. Ja jostain syystä olin aamulla herätessäni todella ärsyyntynyt. Viimeisen kahden vuoden ajan tämmöiset juhlapäivät (okei, eihän ystävänpäivä taida juhlapäivä olla, mutta mm. joulu, uusivuosi, synttärit), joista on iskostunut takaraivoon sellainen mielikuva, että silloin on oltava iloinen ja kaikki on ihanaa ja näin edelleen, saavat minut vain erittäin ärsyyntyneeksi. Taidan kyllä tietää, mitä tästä syyttäisin, mutta antaa sen aiheen nyt tältä erää olla.

Toivottavasti teidän ystävänpäivä meni paremmin kuin minun :)

2 kommenttia:

  1. Oikein ihanasti olet tukan laittanut, tosi ihanat kiharat ja rusettikin on söpö pupusta puhumattakaan.

    Ystävänpäivä meni täällä koneella istuessa, joten ei se muussa mielessä paremmin mennyt kuin siinä, ettei täällä kukaan sentään telonut itseään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitos^^ kyllä itsekin olisin mieluummin koneen ääressä homehtunut kuin päivystyksessä, mutta hyvä ettei muut ole teloneet itseään. Ei voi liiaksi varoitella kuinka liukasta tuolla pihalla on. Ainakin täällä

      Poista