perjantai 31. heinäkuuta 2015

Les Triplettes de Belleville

Viimeisiä lomapäiviä viedään ja meikäläinen onnistui hankkimaan itelleen kunnon kesäflunssan. 2 viikkoa on saanut yskiä ja kärsiä armottomasta kurkkukivusta ja päänsärystä. Minä joka en muista olleeni koskaan kipeä kesäisin. Kipeänä ollaan kerran vuodessa. Toisaalta odotan koulujen jatkumista innolla ja toisaalta kauhulla. Ahdistaa jo valmiiksi ja tiedän että tästä vuodesta tulee henkisesti rankka.

Postaustahti on ollut vähän onneton näin kesällä. Aikaa olisi varmasti ollut, mutta ei ole vaan huvittanut, vaikka muutama postausidea on takaraivossa jo pidempään pyörinyt. Täytyy koittaa vähän parantaa tahtia. 



Minä harvemmin hehkutan mitään leffoja, mutta nyt on kyllä pakko. Heinäkuun alussa tv:ssä näytettiin sellainen animaatioleffa kuin Bellevillen kolmoset (Les triplettes de Belleville). Vähän jäi ristiriitaiset fiilikset tästä leffasta, enkä ole itsekkään aivan varma, että mitä mieltä siitä leffasta olen. Samaan aikaan piristävän erilainen, outo, ajoittain hauska, sisältää mummoenergiaa ja jotenkin tosi ahdistava. Ja silti hyvä. Enkä ilmeisesti ole ainut, jonka mielestä tämä leffa on ahdistava, vaikka siinä ei oikeastaan ole mitään pelottavaa tai ahdistavaa. Leffassa on todella vähän vuoropuhelua ja tarina rankentuu hahmojen toiminnan ja pantomiimikohtausten varaan. Hämmennyin siitä kuinka vähän vuoropuhelua leffassa oli. Nyt alkaa vain armoton metsästäminen, että saisin tämän leffan lisäksi leffahyllyyni.


"Ranskalainen Sylvain Chomet teki läpimurtonsa omalaatuisella, paikoin surrealistisella animaatioelokuvalla Bellevillen kolmoset. Se kertoo Champion-nimisestä orpopojasta, joka isoäitinsä huomissa kasvaa huippupyöräilijäksi.
Ranskan ympäriajon aikana gangsterit kidnappaavat Championin ja vievät tämän Amerikkaan, Bellevillen miljoonakaupunkiin. Isoäiti lähtee pelastamaan pojanpoikaansa koiran kanssa ja saa avukseen kuuluisat laulajasiskokset, Bellevillen kolmoset."

Sattuiko kukaan muu katsomaan tai onko joku jo aikaisemmin nähnyt Bellevillen kolmoset? 

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Että silleen..

Kämppäni nurkissa pyörii paljon keskeneräisiä töitä. Osa on ollut jo pidempään kesken kuin toiset, mutta yksi on lojunut keskeneräisenä jo pari vuotta. Syy miksi se on jäänyt kesken on se, että kun se ei tule itselle vaan jollekin muulle niin onnistun keräämään valtavasti paineita työn onnistumisesta ja lopulta en enää uskalla tehdä sitä.  Kyseessä oli akustisenkitaran maalaus.


Tähän vaiheeseen päästiin pari vuotta sitten. Kitara maalattiin mustaksi ja siihen tehtiin kylkiluita ja selkärankaa. En ollut tyytyväinen ja olisinkin halunnut aloittaa alusta. Tämän lisäksi kitaraan haluttiin köynnöksiä kulkemaan luiden välissä. Yksinkertainen kuva ja silti sen tekemiseen meni niin kauan.


Tässä kitara viimein valmiina. Onpahan taas yksi työ vähemmän nurkissa pyörimässä. Maalasin kaiken muun paitsi köynnökset akryyleillä. Köynnökset tein öljymaaleilla, koska vihreä akryylimaali ei ollutkaan tarpeeksi peittävä. Ja voi juku että sai odotella, että maali kuivui. Tämän jälkeen päälle on suihkutettu vielä ohut kerros lakkaa.  Kamalasti paineita ja stressiä tämän takia ja olo on sellainen, että ei ikinä enää. Toisaalta kuitenkin tekisi mieli kokeilla uudestaan jotain muuta kuvaa kitaraan.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

somebody put something in my drink

Oho ja hups. Viime kerrasta on kuukausi. Ei ole ollu hirveästi mitään tapahtumaa tänä kesänä Lähinnä vain yhtä ja samaa. Ei oikeastaan edes tunnu kunnon lomalta. Tämän kesän paras puoli on se kun lämpötila pysyttelee siinä n. +20 asteessa. Muille kylmä, mulle sopiva.



Kesä on mennyt lähinnä talon maalauksen merkeissä tai sitten istuen autossa matkalla paikasta A paikkaan B. Koska suurin osa ajasta menee lähinnä hikoillessa niin ei tule aamuisin laittauduttua mitenkään. Ensimmäiset vaatteet päälle, jotka vastaan tulee ja menoksi. Loppu päivästä onkin sitten olkapäitä myöten täynnä maalitahroja ja haisee tärpätiltä. Hehkeetä, eikö vain? Maalaamisen kannalta tämä kesä on ollu vähän surkea kun sataa niin paljon. Oi sitä vitutuksen määrää kun pääsee vauhtiin pensselien kanssa riehuessa ja sitten alkaa sataa ja joudut jättää hommat kesken.

Sitten täytyy vielä mainita tämmöisestä uudesta tuttavuudesta kuin Cargo.


Uteliaisuus koituu vielä kohtaloksi. En pidä oluesta, enkä voi sietää keinotekoista omenan makua. Sitten Hartwall keksi yhdistää nämä kaksi ja tunkea ne samaan tölkkiin ja tämä kun kuulostikin jo niin hullulta niin oli pakko saada maistaa. Ensimmäisellä kerralla oli jo muutama alla, joten tämä maistui ihan ok juomalta. Parempaakin on juotu mutta vois juoda toistekin. Toisella kertaa aloitin tällä ja voin sanoa, että ei maistunut ollenkaan niin ok:lta kuin viimeksi. Pieni taistelu, että sain koko tölkin tyhjättyä. Ehkäpä näitä ei tarvii kovin usein ostella.  Tämä on siis se, mitä saadaan kun yhdistetään olut ja omenasiideri ja kyllä tästä molemmat maut tunnistaa.