tiistai 28. heinäkuuta 2015

Että silleen..

Kämppäni nurkissa pyörii paljon keskeneräisiä töitä. Osa on ollut jo pidempään kesken kuin toiset, mutta yksi on lojunut keskeneräisenä jo pari vuotta. Syy miksi se on jäänyt kesken on se, että kun se ei tule itselle vaan jollekin muulle niin onnistun keräämään valtavasti paineita työn onnistumisesta ja lopulta en enää uskalla tehdä sitä.  Kyseessä oli akustisenkitaran maalaus.


Tähän vaiheeseen päästiin pari vuotta sitten. Kitara maalattiin mustaksi ja siihen tehtiin kylkiluita ja selkärankaa. En ollut tyytyväinen ja olisinkin halunnut aloittaa alusta. Tämän lisäksi kitaraan haluttiin köynnöksiä kulkemaan luiden välissä. Yksinkertainen kuva ja silti sen tekemiseen meni niin kauan.


Tässä kitara viimein valmiina. Onpahan taas yksi työ vähemmän nurkissa pyörimässä. Maalasin kaiken muun paitsi köynnökset akryyleillä. Köynnökset tein öljymaaleilla, koska vihreä akryylimaali ei ollutkaan tarpeeksi peittävä. Ja voi juku että sai odotella, että maali kuivui. Tämän jälkeen päälle on suihkutettu vielä ohut kerros lakkaa.  Kamalasti paineita ja stressiä tämän takia ja olo on sellainen, että ei ikinä enää. Toisaalta kuitenkin tekisi mieli kokeilla uudestaan jotain muuta kuvaa kitaraan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti