keskiviikko 30. syyskuuta 2015

31 Day photography challenge

Noniin haaste alkaa huomenna ja tästä voitte seurata, että mitä on tulossa. Törmäsin aiemmin kahteen kiinnostavaan valokuva haasteeseen ja yhdistelin niitä. Tästäkin löytyy useampi kuva, joiden toteutusta joutuu vähän ihmetellä. 



Mikäli joku innostuu ja tahtoo toteuttaa juuri tämän saman haasteen niin antaa mennä vain! Olisi hauska nähdä kuinka muut toteuttavat nämä samat aiheet. Jos joku innostuu tämän tekemään niin linkittäkää postauksenne myös minulle :) 

Haastetta kerrakseen

Postaus vauhti on aina vaan ärsyttävän hidas, vaikka kuinka onkin mielessä, että pitäis pitäis, mutta ei vaan jaksa. En tiedä mistä johtuu, mutta viimeiset viikot olen ollut todella väsynyt ja stressaantunut ja varmaankin tästä johtuen sitten myös ärtynyt. Koko viikonloppu meni käytännössä nukkuen kun ei vain jaksanut pysyä hereillä. Sen verran sai tehtyä, että yritin katsoa leffaa ja sekin piti katsoa osissa kun ei pysynyt niin kauaa hereillä.  Paljon on kuitenkin mielessä mitä pitäis tehdä. Kuten mm. lähteä ulos hyppimään kameran kanssa. Syksy on täällä ja puut on upean näköisiä.


Kameran kanssa riehumiseen ja postaus tahtiin liittyen aionkin nyt haastaa itseni. Kyseessä on
31 Day Photography Challenge eli  31 päivää ja yksi kuva per päivä. Alkaen huomisesta eli lokakuun ensimmäisestä päivästä ja jatkuu aina lokakuun loppuun asti. Katsotaan kuinka hyvin pysyy tahdissa mukana.


Tässä ois vielä tämmönen olohuoneen kuningatar ja hänen valtaistuimensa.

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Älytön puhelin

Pakko vähän pölistä semmoisesta aiheesta kuin ihmiset ja niiden puhelin riippuvuus. Varsinkin koululla tämä ilmiö näkyy selvästi joka puolella. On jäätävää huomata kuinka tauoilla kaikki saattavat kyllä olla samassa paikassa. Samassa huoneessa löhöämässä, mutta kaikki vain istuu hiljaa ja räpeltää sen puhelimensa kanssa.  Jos joku sattuukin sanomaan jotain niin siihen ei kerkeä kunnolla keskittyä kun on liian kiire sen älyluurinsa kanssa. Parhaita taukoja onkin ne kun on ihan oikea keskustelu käynnissä, sama se mistä asiasta ja oli siinä järkeä tai ei, mutta kun pystyy unohtaa sen puhelimensa ja keskittyä ihmisiin.



Tätä kuvaa ei tarvinnut edes lavastaa, vaan tämä tapahtui ihan oikeasti.

Ja kyllä. Olen itsekin riippuvainen puhelimestani. Se on jo melkein kasvanut osaksi kättäni ja olo on kuin autiolla saarella jos akku on loppu tai puhelin on hukassa tai se ei muuten vaan ole siinä heti käden ulottuvilla. Ärsyttävää. Mutta onhan se nyt kätevää kun pystyt kuunnella musiikkia spotifysta ja roikkua netissä milloin huvittaa. Kamera on aina saatavilla. Kavereiden ja perheen kesken käydyt whatsapp keskustelut on ihan huippuja ja aina löytyy toinen toistaan parempia memejä, joita lähetellään ees taas kaikille. Hulluinta on se kun alkaa viestitellä sen kaverin kanssa, joka istuu aivan vieressä.  Olen kuitenkin tippunut jo ajat sitten kärryiltä kaikkien näiden uusien sovellusten kanssa, kuten vaikka snapchat.  Niinmikäolijahäh?
Vielä hullumpaa on pikkulapset älypuhelimineen. Olen paasannut pikkulapsista ja elektroniikasta aikaisemminkin, mutta kun se jaksaa aina vaan hämmästyttää kuinka pienillä lapsilla jo on älypuhelimia ja tabletteja. Pakko saada koko ajan pelata jotain. Enää ei keksitä itse tekemistä ja valitetaan kun on tylsää. Mutta alan eksyä aiheesta. Pointti oli, että on ärsyttävää olla näin riippuvainen tuosta pienestä keksinnöstä. Välillä tuntuu, että menee paljon hyviä juttuja  ja asioita ohi ihan vaan sen takia kun oli liian kiire räpeltää puhelimen kanssa.



lauantai 19. syyskuuta 2015

Destiny. Your store, our destiny

Noniin nyt on sitten vuorossa se ehdoton suosikkini Habitaresta. Olisin voinut kotiuttaa tältä osalstolta melkeinpä kaiken. Onneksi yritykseltä löytyy nettikauppa, josta tosin harmikseni ei löydy aivan kaikkea mitä heillä messuilla oli myynnissä, mutta löytyy kuitenkin todella paljon mahtavia sisustusjuttuja. Melkein onnistuimme missaamaan koko osaston kun kiertelimme messuilla, mutta onneksi kuitenkin osuimme kohdalle. Mustaa, sulkia, kalloja, lintuhäkkejä, upeita tyynyjä ja ihania printtejä. Jep, kuulostaa ihan mun jutulta!

Destiny

www.destinystore.fi





Tämmöinen lintuhäkki olis aivan simo hieno












Tuolla lasikuvussa näkyy musta peuransarvi, jota kovasti myös himoitsin


tiistai 15. syyskuuta 2015

Habitare 2015

Syksyisin Helsingin messukeskuksessa järjestetään suomen suurin sisustus-, huonekalu- ja designtapahtuma Habitare. Käytiin toteamassa messut viime vuonna ja päätettiin käydä toteamassa ne myös tänä vuonna kun vielä on tilaisuus sinne koulun kautta päästä. Laitan kuvien alle yritysten nimiä ja nettiosoitteita sitä mukaan kun niitä vain muistan.

 Messuilla oli todella paljon huonekaluja, sänkyjä, sohvia, tuoleja, paljuja, keittiöitä jne ja niistä ei niinkään tullut räpsittyä kuvia kun eivät ihan olleet se mun juttu.


Ei oo kuulkaa ihmisen aika herätä tämä, mutta ei auta kun matka on pitkä.


Kaverin sanoin me ei tosiaan näytetä siltä, että ollaan menossa johonkin designtapahtumaan vaan enemmänkin siltä että ollaan myöhässä Tuskasta.



Tuhansia sateenvarjoja. Oli aika vaikuttava näky. Messualueella myös roikkui sateenvarjoja siellä täällä toimittamassa opaskylttien virkaa. Niihin oli kirjoitettu, että mitä mistäkin suunnasta löytyy.



Nojoo.. onhan sitä heitetty kaikenlaista läppää kakaroista ja ruumiinosista lillumassa purkeissa, mutta en mä nyt ihan odottanut näkeväni mitään tällaista.


Tosi creepy..



Merow wingsin fotorealistiset istuimet ja tyynyt. On tosiaan. Aluksi osasto muistutti lähinnä puuvajaa, mutta kun alkoi katsoa tarkemmin niin eihän nämä olekaan puuta. Löytyy myös ulkokäyttöön sopivia. Voisin oikeastaan haluta tommoisen halko tyynyn, että vois sitten aivan hyvällä omatunnolla huidella porukkaa halolla päähän.  Tommoisella tyynylläkin vaan on hintaa 67€

www.bestore.fi






Ehkä vähän jopa jo jouluinen fiilis oli tällä osastolla. Näilläkin oli kyllä muutama tuote, jotka olisin voinut kotiuttaa.

www.amandabshop.com



Kuten viime vuonnakin niin myös tänä vuonna tuli kotiutettua näiltä yksi kyltti, mutta ehkä vilautan sen sitten jos saisin joskus aikaiseksi jonkunlaisen kämppäpostauksen. Välillä tuntuu, että on karannut mopo käsistä kun ei ole kukaan jarruttelemassa :D


Nuo tyynyt vähän huuteli

Kristallit.fi


Habitaren yhteydessä oli myös antiikkimessut.


Siellä oli myös taidenäyttely, josta ainut kuva on seuraava:


Eikö aika creepy? Olin nähnyt tästä kuvan aikaisemmin ja luulin tämän olevan jokin pieni nukke. Ei muuten ollut ihan pieni. Tämän oli tehnyt Jouko Korkeasaari. Helsingin Jätkäsaareen on tulossa Suomen ensimmäinen taidehotelli ja Jouko Korkeasaari on yksi Art Hotel Helsingin taiteilijoista.

Tässä vähän parhaita paloja tapahtumasta. Kuvattavaa ja nähtävää olisi varmasti ollut paljon enemmänkin, mutta koko aikaa eikä jaksanut kulkea kamera kourassa. Tästä postauksesta puuttuu aivan ehdoton suosikki yritykseni, joka saa oman postauksensa. Olisin voinut kotiuttaa siltä osastolta melkeinpä kaiken. 

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Lepakoita vintillä

Toisen blogin puolelta löytyy taas viimeisimpiä väkertelyitäni. Vähän päivitetty versio näistä lepakko-pinneistä, joita tein ensimmäisen kerran reipas vuosi sitten.

Blogiin pääsee TÄSTÄ


Ideoita pyörii päässä enemmän kuin lääkäri määrää ja yhtäkään ei voi toteuttaa kerralla loppuun ja sitten vasta aloittaa uutta. Ei. Ne pitää toteuttaa kaikki kerralla. Niin että on pää mahdollisimman sekaisin ja kämppä täynnä erilaisia keskeneräisiä projekteja.


lauantai 5. syyskuuta 2015

28:06:42:12

Nyt täytyy vähän avautua eräästä leffakokemuksesta, jonka tässä hiljattain koin. En ollut ajatellut, että jonkin leffa voisi aiheuttaa sellaista oloa.

Kyseessä oli siis Donnie Darko. Leffa on julkaistu 2001 ja leffan julkaisusta oli ehtinyt kulua muutama vuosi kun meikäläinen on sen nähnyt. Olin tuolloin ala-asteella ja leffan nähneet voivat vain kuvitella kuinka creepy tuo jänis oli sellaiselle ala-asteikäiselle. Donnie Darkoa on kovasti kehuttu kaikkialla, mutta itselläni oli vain hataria muistikuvia ja mielikuva sekavasta ja pelottavasta leffasta. Oli siis pakko kaivaa se jostain esille ja katsoa ihan ajatuksen kanssa. Ensin piti tosin kaivella jostain juoni, että sitten varmasti pysyisi perässä.  Nyt kun leffan katsoi uudelleen 10 vuotta myöhemmin ja vielä ymmärsi sen niin en yhtään ihmettele, miksi sitä on kehuttu niin paljon. Hyppää ehdottomasti suosikki leffojeni joukkoon. MUTTA...

(Nyt jos joku ei ole nähnyt leffaa, eikä halua lukea minkäänlaisia juonipaljastuksia niin lukemisen voi lopettaa tähän.)





Yllätin jopa itseni leffan lopussa. Päähenkilö, Donnie, käy psykiatrin juttusilla ongelmaisen taustansa vuoksi ja kuvioihin ilmestyy myös tämä creepy jätti kani Frank, joka kertoo maailmanlopun olevan tulossa. Leffassa on myös muita hahmoja, joilla jokaisella on omat vaikeat ongelmansa. Minulle  on helppoa samaistua hahmojen ahdistukseen ja pelkoihin. Leffa kuitenkin loppuu siihen, että Donnie onnistuu muuttamaan asioita ja juuri ennen lopputekstejä näytetään hahmoja, joiden ongelmat on poissa. Kaikki hyvin. Mitään pahaa ei koskaan tapahtunutkaan. Se tuntui jotenkin niin epäreilulta.



Olen kauan sitten saavuttanut sen pisteen, jossa on niin turta, ettei pysty enää itkeä. Ei vaikka kuinka yrittäisi. Välillä tulee sellainen tunne, että alkaa itkettää, mutta ei pysty itkeä. Voi jo melkein tuntea kuinka kyyneleet nousee silmiin, mutta siihen se jää. Niitä ei pysty itkeä pihalle. Tälläisissa tilanteissa olo on todella ahdistunut ja epätoivoinen ja tekisi vain mieli huutaa niin kovaa kun vain ikinä pystyy.

En ole koskaan itkenyt millekään leffalle oli ne sitten kuinka surullisia tahansa. Tästä jäi kuitenkin niin epätoivoinen ja epäreilu olo, koska tietää ettei omat ongelmat, ahdistukset ja pelot katoakaan yhtä helposti kuin siinä. Ensimmäistä kertaa koskaan aloin parkua leffalle ja koko illan ahdisti ja suretti. Mutta ei siinä. Hyvä leffa silti. Suosittelen.

Onko muut katsoneet tätä ja millainen olo siitä teille jäi?