tiistai 1. marraskuuta 2016

Hirveen hurja halloween

Päivän sana on halloween ja seuraavaksi tulen jankuttamaan sitä niin paljon, että alkaa ärsyttää.

Monet juhlivat viime viikonloppuna halloweenia, mikä on myös meikäläisen ehdoton suosikki juhla. Itse heitin halloween-härpäkkeet ympäri kämppää viikkoa etukäteen ja istuin iltaa parin kaverin kanssa halloween teemalla.


Varsinaisena halloween viikonloppuna olin itsekseni kaikessa rauhassa netflixin kauhuleffatarjonnan, hyvän kirjan ja suklaan kanssa. Ei aina tarvitse olla rymyässä jossain isolla porukalla. Nostalgia huuruissani katselin mm. A Nightmare on Elm street:in, jonka olen viimeksi nähnyt ehkä ala-asteen lopulla / yläasteen alussa. Eli melko kauan sitten.

 Monet tuntuvat olevan sitä mieltä, että vanhat kauhuleffat on tylsiä ja huonosti tehtyjä, mutta itse tykkään niitä katsoa. Niissä on sitä jotain fiilistä. Harvemmin enää tulee vastaan mitään oikeasti hyvää, uudempaa kauhuleffaa. Nykyään kauhuleffat tuntuvat perustuvan jatkuviin jump scare- kohtauksiin ja siinä se sitten olikin. Sinister on kuitenkin hyvä esimerkki uudemmasta, hyvästä kauhuleffasta. Se oli samaan aikaan ahdistava, kiinnostava, eikä perustunut säikyttelyyn. 



Tänä vuonna kaupoissa oli ihan simo paljon kaikkea halloween sälää ja suklaata ja vaikka mitä ja meikäläisellä olikin jo karata mopo käsistä. Melkein sai kulkea laput silmillä, ettei aivan kaikki lähtisi matkaan. Myös nettikaupoissa oli yllättävän paljon kaikkea hauskaa tarjolla. Jossain kohtaa on kuitenkin pakko rajoittaa, ettei haali kaikkea mukaansa.. mutta sen voin sanoa, että kaapissa riittää halloween aiheista suklaata loppu vuodeksi 

Yleisesti ihmisten reaktio halloween- kamojen ilmestyessä kauppoihin on "Katohan, koristeita." Meikäläisen reaktio on "Katohan, uusia sisustusesineitä!" Tämän synkistely juhlan myötä kämppään räjäytetty rekvisiitta roikkuu täällä ihan varmasti vielä juhannuksenakin. Eihän näitä nyt millään malttaisi ottaa pois. Varsinkin kun osa näistä on niin mahdottoman suloisia!

2 kommenttia:

  1. Se on niin harmi, että uudemmat kauhuleffat ovat vaan mielikuvituksettomia jumpscareja, päätöntä splatteria tai sitten enemmän trilleriä kuin kauhua. Tai sitten vika on minussa, enkä enää pelkää niin herkästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen samaa mieltä näistä uudemmista kauhuleffoista, mutta olen kyllä itsekin huomannut että jollain tapaa kauhuleffoihinkin on jo turtunut ettei ne enää pelota niin kuin joskus ennen.

      Poista