tiistai 15. marraskuuta 2016

Time to revive my old hobby

Nyt kun olen jälleen kerran saanut kouluhommat pakettiin on viimein aika elvyttää vanha harrastus.
En koskaan ollut sellainen muksu, jolla on harrastuksia joka viikonpäivälle ja hirveästi tapahtumaa koko ajan. Enkä edes ymmärrä miten kakarat jaksaa joka päivä ravata jossakin harrastuksissa viikosta toiseen. Onhan se kiva toki, että on harrastuksia ja tekemistä, mutta liika on liikaa. Itse viihdyin hyvin kotona ja harrastuksia oli vain muutama, joista niistäkin suurin osa oli sellaisia joita pystyi tehdä yksin kaikessa rauhassa kotona. Kuten vaikka kaikenlainen piirtäminen, maalaaminen, askartelupaskartelu jne. ja nämä harrastukset ovat pysyneet kaikkien näiden vuosien läpi ja teen niitä edelleen. Paitsi yksi.

 Ja oikeastaan alkaa vain vituttaa kun tajuaa minkä takia aikoinaan lopetti. Eikä tämä ole edes ainut asia, josta olen luopunut muiden ihmisten takia. Kaikki ne asiat joista olen aikoinaan luopuneet ovat olleet itselle tärkeitä, isoja juttuja, joista on tullut mahtava fiilis, mutta kaikki olen löytänyt myöhemmin uudestaan, rakastunut niihin uudestaan ja ihmetellyt, että minkä vitun takia näistä ylipäätään piti luopua, vaikka muut eivät niistä pitäisi?!



Yläasteen alussa aloin haaveilla bassonsoitosta ja kotona sainkin tukea ja apua tälle harrastukselle.  Opin aika nopeasti soittamaan useammankin biisin ja soittaminen oli hauskaa, mutta lähipiiristä tuli sellainen määrä pätemistä ja erilaisia negatiivisia kommentteja ja soittointo alkoi hiipua. En koskaan soittanut kenenkään kuullen. En uskaltanut kun en uskonut olevani tarpeeksi hyvä. Kun lähdin yläasteen jälkeen opiskelemaan alkoi soitto pikkuhiljaa hiipua ja valmistumiseen mennessä basso oli vain nurkassa pölyttymässä.


Nyt olen kerennyt valmistua jo toistamiseen sillä aikaa kun basso on edelleen vain kerännyt pölyä nurkassa. Sitä ei kuitenkaan ole missään vaiheessa unohdettu vaan olen koko tämän ajan kaivannut soittamista. Jostain syystä on vain ollut liian suuri kynnys rueta soittamaan. Nyt kun ei enää tarvitse murehtia koulusta ja aikaa on enemmän olen aloittanut tuon harrastuksen uudestaan, mutta kuitenkin joudun aloittaa alusta, sillä taito on pahasti ruosteessa. Fiilis on silti yhtä huikea kuin silloin yläasteaikaan.


Mutta perkele, että tämä onkin olevinaan hankalaa, vaikka soittaa samoja biisejä mitä silloinkin. Miten tähän onkin joskus pystynyt ja se tuntui silloin niin helpolta..

Onko joku muu joutunut luopumaan jostain itselle tärkeästä asiasta jonkun toisen
 ihmisen mielipiteen takia?

2 kommenttia:

  1. Ah, I feel your pain sister.. Todellakin olen luopunut ihan helvetin paljosta (enemmän ehkä henkisestä puolesta kuin fyyisestä tai materiasta), en mä siitä ketään syytä vaan oma vikahan se on, mutta halusin aikoinaan luopua asioista siksi jotta saisin olla lähellä mulle tärkeitä ihmisiä enemmän. No mitä ne tärkeet ihmiset teki lopulta? Nehän jätti ku tulipalossa palaneet vanhemmat lapsensa orvoksi, kun keksivät uutta elämälleen. Sitä luuli, että kun elämässäni ovat roikkuneet 15 vuotta ja jopa enemmän, että jollain tapaa voi luottaa "ystäviin", että toiset pysyy vieressä aina. No eihän ne mua koskaan lopulta hyväksynyt sellaisena kun olen, jääkylmä fakta, mutta oikeastaan tuntui helvetin hyvältä sit sanoa vikan kerran omassa mielessäni heipat. Enkä oo katunut, varsinkaan kun ne syyttelee mua siitä, ettei olla nähty. Hah. Tragikoomista jopa, en jaksa enää edes kommentoida. Nykyään on jopa vapautunut olo. Ei ole enää pakko tavallaan olla mieliksi (tokihan mulla omat mielipiteet oli aina ja jos jotain päätin niin ei päätä käännetty) ja yrittää väkisin uskoa toisesta hyvää. Mun ongelma ollut aina.

    Hei mä jään seurailee sun blogia ja sori maraton viestistä heti aamutuimaan :D

    Lennu/51bpm

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maraton viestit on aina ok :D Itse en enää uskalla luottaa ihmisiin täysin sen takia, että niin moni hyvä ystävä onkin yhtäkkiä lakannut olemasta ystävä.

      Ja tervetuloa seuraamaan :D Täytyy käydä itsekin kurkkaamassa sinun blogia :))

      Poista