tiistai 14. helmikuuta 2017

Ystävänpäivää



Oikein ällösöpöä ja ällömakeaa ystävänpäivää kaikille! 

Viimeaikoina on tullut pohdittua ympärillä olevien ihmisten ja varsinkin ystävien merkitystä itselle. Oli aika, joilloin ympärillä oli paljonkin kavereita ja tuttuja. Vuosien aikana kaverit ovat vaihtuneet moneen kertaan. Juuri ennen kuin valmistuin ensimmäistä kertaa ammattikoulusta ympärillä oli paljon kavereita ja näin ollen myös paljon draamaa satoi suunnasta jos toisesta. Väsyttävää draamaa. Joihinkin ihmisiin oli pakko laittaa välit poikki jo ihan vain senkin takia, että ne ihmissuhteet olivat liian kuormittavia. Silti olo tuntui surulliselta sen vuoksi, että oli menettänyt niin monta kaveria ja asia vaivasi todella pitkään. Kunnes viimeisen vuoden ja varsinkin viimeisen puolen vuoden aikana on osannut katsoa asioita toisella tavalla.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että tässä asiassa laatu korvaa määrään. Olen tajunnut, etten tarvitse isoa laumaa kavereita vaan riittää, että on muutama todella hyvä ystävä. Nimenomaan ystävä. Olen itse aika huono pitämään yhteyttä ihmisiin, mutta silti minulla on parhaat ystävät joita toivoa voi.

Kuva vuodelta 2009

Yläasteen jälkeen olimme useamman vuoden puhumatta toisillemme emmekä olleet missään tekemisissä. Sittemmin olemme tutustuneet uudestaan ja olemme yhä yhtä hyviä ystäviä kuin silloinkin. Samalla aaltopituudella.



Hyvien ystävien kanssa voi olla juuri oma itsensä ja heidän kanssaan on samoja mielenkiinnon kohteita, jotka voi jakaa





Heille voi myös häpeilemättä puhua ihan mistä tahansa

Olen onnellinen niistä ystävistä, jotka minulla on

1 kommentti:

  1. Kaverien suhteen todellakin laatu korvaa määrän! Ihanaa ystävänpäivää sinulle! :)

    VastaaPoista