maanantai 19. helmikuuta 2018

Vaasa Kaaosfest 16.-17.2.

Keikkajalka on taas armottomasti vipattanut jo jonkin aikaa, joten Kaaosfest osui juuri sopivaan kohtaan. Tapahtuma oli kaksi päiväinen, mutta itse tähtäsin perjantaihin ja erityisesti Nicolen ja Thyranen keikkoihin. Kaikki illan esiintyjät veti kuitenkin todella hyvät keikat.

Tapahtuma järjestettiin WS arenalla, joka on aika pieni paikka. Keikkapaikkana aivan ok, muttei vedä vertoja esimerkiksi Seinäjoen Rytmikorjaamolle. Tapahtuman järjestely tökki hieman, sillä jokainen esiintyjä aloitti reippaasti myöhässä. Muuten palvelu pelasi kuitenkin todella hyvin. Pidän kuitenkin Vaasan Leipätehdasta parempana keikkapaikkana, vaikka se onkin vielä pienempi paikka.

Mainittakoon sen verran, että vaasalaisilla on tapana valittaa kun koskaan ei järjestetä mitään tapahtumia ja sitten kun järjestetään niin paikalle ei ole väkeä läheskään niin paljon kuin voisi olla.


On tämä keikoilla käynti kuulkaas jännittävää nykyään, varsinkin jos omistaa tällaisen leijonanharjan kuin minä. Sitä ei koskaan tiedä milloin koittaa se kerta kun huomaa kesken biisin jääneensä hiuksistaan bassoon kiinni niin pahasti, että jonkun kolmannen henkilön pitää tulla irroittamaan onneton keikkailija ja basisti toisistaan. 

Basisti oli tullut soittamaan yleisön sekaan ja kun hän oli menossa takaisin lavalle niin tulikin pieni virhearvio ja hän käveli niin läheltä minua, että jäi sitten takaraivooni kiinni. Veti silti biisin loppuun. Tästä huolimatta helvetin hyvä keikka!



Nicole oli tapahtuman ensimmäinen esiintyjä ja heillä oli niinkin kova meno, että toisen biisin ensimmäisen säkeen kohdalla oli jo basarin kalvo halki.


Thyrane


Kotiin ei tarvinnut lähteä tyhjin käsin vaan mukaan jäi Nicolen settilista ja Thyranen paita. Tyytyväinen keikkailija kiittää ja kuittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti